Aikuisten kaverikirja | Kissanpäiväkimara: Aikuisten kaverikirja

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aikuisten kaverikirja

Huhuu...? Voisi pikkuhiljaa palata linjoille. Aloitetaan kevyesti haasteella, jonka Marianne heitti bloggaajakollegoilleen. Palautellaan vähän teille lukijoillekin mieleen, kuka naputtelee näppistä tällä puolen ruutua. Luonnoksissa odottelee jo iso kasa muitakin postauksia, eli stay tuned! Tästä lähtee taas. Mutta, pidemmittä puheitta...


Aikuisten kaverikirja:

Nimeni on: Tiina Simola

Jotkut tosin kutsuvat minua: Tintiksi (lähinnä lähimmät sukulaiset). Aviomieheni J kutsuu mua Hipuksi. Varsinaista yleisesti käytössä olevaa lempinimeä mulla ei koskaan ole ollut.

Olen syntynyt vuonna: 1989
eli olen siis: 27-vuotias.


Face2


Lapsuuskotini langallinen numero: Kempeleessä se oli 513 485. Iin lankanumeroa en tainnut koskaan oppia ulkoa, kun silloin oltiin jo niin vahvasti kännykkäajassa.



Pienenä olin varma, että minusta tulee: Toimittaja.


Mutta isona minusta tulikin: Toimittaja ja jotain muuta. Edelleen journalismi kiinnostaa, mutta olen nykyisten opintojeni myötä yhä enemmän kiinnostunut myös kaupallisesta sisällöntuottamisesta.

Täydellinen puoliso: Tulee vastaan silloin, kun sitä vähiten odottaa ja ratsastaa yksisarvisella. Oikeastihan kukaan ei ole täydellinen, mutta pitkälle pääsee luotettavuudella, hyvällä huumorintajulla ja kemialla. J on mulle niin lähellä täydellistä, kuin kukaan vain voi olla.

17076765_764358840394437_2724388487036928000_n


Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Pitäisin varmaan elämäni paremmin tasapainossa käyttämällä ne lisätyt tunnit aina siihen asiaan, mikä kulloinkin vaatii enemmän huomiota. Vaikka todellisuushan on se, että ihan sama kuinka paljon niitä tunteja lisättäisiin, pidemmän päälle siihen tottuisi, ja kohta olisi taas muka kiire.


Harrastan nyt: Lähinnä vesiujuoksua ja lenkkeilyä Jekun kanssa. Kirjoitan ja valokuvaan fiiliksen mukaan. Blogin pariin olen palailemassa. Vapaa-ajallani leffat ja sarjat on edelleen mulle se paras rentoutumiskeino.


Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Perjantaina mulla ei yleensä soi Spotify lainkaan, vaan Radio Nova ja Retroperjantai!


Noloin TV-ohjelma, josta pidän: Koukutun aina välillä johonkin noloon reality-sarjaan, kuten Temptation Islandiin. Katsotaan J:n kanssa aina myös Huutokauppakeisari ja arvuutellaan kauppahintoja.

Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): Erilaiset pastat. Teen ihan erityisen hyvää makaronilaatikkoa, jonka salaisuus on sweet chilillä maustettu jauheliha ja kirsikkatomaatit.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Miksi itkua pitäisi hävetä? Ei siis hävetä edes melkein, että jokin koskettaa. Oli se sitten leffa tai lehtiartikkeli tai jokin omaan elämään liittyvä asia. Ja leffat ja lehtiartikkelit on muuten ne helpoimmat itkettäjät tuollaisista randomeista, ulkoisista asioista mulla.

Lapsuuteni lempilelu: Mä en itseasiassa muista mitään yksittäistä lempparia. Sen muistan, kun sain vaaleanpunaisen avoauton Barbielleni. Mulla oli myös vaaleanpunainen sohvakalusto Barbielle. Oli aikaa ennen Bratzeja! JIhan pienenä mulla oli pikkuruinen pehmokoira nimeltään Vuh-Vuh.

Lempilelu nykyään:  Edelleen on tallella kummisetäni Floridasta tuoma Minni Hiiri -pehmo sekä pikkuveljeni saama vauva-Hessu. Toki myös puhelin on yhdenlainen käteen liimattu lelu nykyään, ja hiljattain sain vihdoin myös hyvät bluetooth-kuulokkeet, joihin oon aivan ihastunut.

Salainen paheeni: Laitan juustoa ja ketsuppia karjalanpiirakan päälle ennen kuin laitan sen mikroon.

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Olen vitkastelija. Viime hetken paniikki on hyvin usein ollut mun paras inspiraation lähde. Yritän kyllä opetella tästä pois.


IMG_20161116_190048-01




Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Tottakai jokainen tarvitsee tukea läheisiltään, mutta se aito onni löytyy vasta sitten, kun itse hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja lähtee tekemään tarvittavia muutoksia, jotta saavuttaisi sen, mitä haluaa.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että oot palailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva palata, tätä on ollut ikävä :)

      Poista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!